On maanantai aamupäivä. Hollanninpaimenkoira Karma tulee hoitoon innokkaasti kuten aina. Se kierähtää valmiiksi kyljelleen hoitoalustalle, vaikka itse istun ensin pöydän ääreen kirjaamaan koiran tietoja. Omistaja purskahtaa itkuun kertoessaan uusimmat kuulumiset: Karmalle on varattu lopetusaika vielä samalle viikolle. Hoidon olisi tarkoitus helpottaa koiran kipuja ja tehdä sen viimeisistä elinpäivistä mahdollisimman mukavia.

Koiran kipua voi olla hankala tunnistaa. Akuutti kipu voi toki olla helppo huomata – varsinkin, jos taustalla on selkeä loukkaantuminen. Sen sijaan pitkään jatkuva kipu, joka pahenee vähitellen, jää helposti huomaamatta. Kun oman koiran näkee joka päivä, silmä tottuu pikkuhiljaa tapahtuviin muutoksiin. Toisaalta omistaja voi olla myös paras kivun arvioija, jos hän osaa kiinnittää huomiota oikeisiin asioihin. Omistaja pääsee tarkkailemaan koiraansa pitkiä aikoja ja eri tilanteissa, jolloin vaihtelevatkin kipuoireet ehtivät tulla näkyviin.

Kipu voi näkyä muutoksina liikkeessä tai haluttomuutena liikkua. Koira voi epäröidä hyppäämistä tai kieltäytyä siitä kokonaan. Jäykkyys sekä venyttelyn väheneminen tai lisääntyminen voivat myös keiliä kivusta. Joskus koira pyrkii helpottamaan kipuaan nuolemalla itseään. Syömisessä tai juomisessa voi tapahtua muutoksia. Kipu vaikuttaa myös mielialaan: koira voi olla levoton tai alakuloisen oloinen. Se saattaa vetäytyä omiin oloihinsa ja käyttäytyä ärtyisästi muita koiria tai ihmisiä kohtaan. Aggressiivisuus on usein merkki kivusta.

Karmalla todettiin selkäsairaus pari vuotta sitten. Sen kipuoireet ovat olleet vaihtelevia ja välillä menee pitkiä aikoja täysin ongelmitta. Viime aikoina Karma on kuitenkin ollut vaisu ja vetäytyvä. Se on myös muutaman kerran hyökännyt perheen nuoremman koiran kimppuun. Iso koira saa aikaan pahaa jälkeä purressaan tosissaan. Karman kipulääkitys on jo korkeimmalla mahdollisella tasolla. Lisäksi sen näkö on alkanut heiketä, mikä varmasti osaltaan lisää aggressiivisuutta. Lopullisen ratkaisun tekeminen vaikuttaa siis väistämättömältä.

Koiran kuolema on iso menetys; onhan kyseessä olento, jonka kanssa ihminen on jakanut päivittäisen elämän yleensä useita vuosia. Lopetuspäätöksen tekemiseen liittyy usein voimakkaita tunteita. Jos koira vaivat ovat jatkuneet jo pidemmän aikaa ja oireet vaihtelevat päivästä toiseen, voi oikean hetken päättäminen olla vaikeaa. On luonnollista toivoa, että tilanne vielä paranisi ja nelijalkainen ystävä saisi hiukan lisää aikaa. Toisaalta päätöstä ei myöskään halua pitkittää, jottei koira joudu kärsimään. Lopetuspäätökseen voi liittyä syyllisyyttä, vaikka se tuntuisi oikealta ratkaisulta. Toisaalta epävarmuus ja koiran jatkuva tarkkaileminen ovat kuormittavia, joten päätös voi tuntua myös helpotukselta. Samalla luopumiseen liittyy usein musertavaa surua. Arki voi tuntua tyhjältä ja kolkolta ilman tuttua seuralaista.

Tunteiden sekamelska kannattaa hyväksyä osaksi luopumisprosessia. “Honour your grief”, “kunnioita suruasi” on neuvo, jonka sain aikoinaan eräältä meditaatio-opettajalta. Tämä on mielestäni hyvä ohje myös koiran kuoleman käsittelyyn. Surulle ja muille tunteille voi antaa tilaa ja aikaa, niitä ei tarvitse torjua tai työntää syrjään. Kauniisiin muistoihin saa sekoittua myös surua, se tekee niistä osaltaan arvokkaampia.

Käyn alkuun Karman selän läpi kevyesti silittäen. Keskiselän kohdalla se nostaa päätään ja väläyttää nopeasti hampaitaan. Tämä koira on aina osannut ilmaista kipukohtansa selkeästi. Pää painuu kuitenkin heti takaisin alustaan ja hoito sujuu rauhallisissa merkeissä. Jälkeenpäin Karma on hyväntuulinen ja leikkisä. Se hypähtelee ilmaan ja päästää suustaan hullunkurista laulavaa ulinaa. Lähtiessä Karma nappaa remminsä suuhun ja ravistelee sitä niin, että naru läiskähtelee ympäri koiran kylkiä. Omistajan kanssa nauramme molemmat.

Neljän päivän päästä Karma nukkuu ikiuneen.